Yksin
Juhani Ahon "Yksin" kertoo nuoresta miehestä, joka jättää kotimaansa ja lähtee yksin ulkomaille, Pariisiin, kärsittyään katkeran pettymyksen rakkaudessa: Anna, jota hän on hiljaa rakastanut, kääntyy pois hänestä eikä saata häntä matkalle. Sydän särkyneenä kertoja vaeltaa suurkaupungin kaduilla, viettää aikaa ravintoloissa ja hotellihuoneissa sekä etsii lohtua satunnaisista naissuhteista. Mitä kauemmin hän viipyy vieraalla maalla, sitä syvemmin hänet valtaa lohduton yksinäisyys ja kaipaus, jota mikään ei tunnu täyttävän.
Teos on yksi suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimmista yksinäisyyden ja rakkauden menetyksen kuvauksista. Aho yhdistää siinä hienovaraisen psykologisen erittelyn ajan eurooppalaiseen kaupunkielämään ja dekadenssin tunnelmiin. Suorasukaisuudessaan romaani herätti ilmestyessään hämmennystä, mutta juuri rehellinen sisäisen tyhjyyden, himon ja koti-ikävän kuvaus tekee siitä yhä koskettavan. "Yksin" puhuttelee jokaista, joka on kokenut vierauden tunteen ja vastaamatta jääneen kaipauksen.
How it begins
Näin, että Anna kätki salaa haukotuksen kouraansa. Veli, joka loikoi nojatuolissa jalat suorina, haukotteli peittelemättä—sillä me olimme vanhat ystävät. En enää voinut jäädä pitemmälle istumaan, vaikka olisin vielä hetkisen tahtonut katsella häntä täältä lampun varjon puolipimeästä tuohon, jossa hän istui likellä valoa, kumartuneena kudoksensa yli. Nyt hän pani sen pois pöydälle ja aikoi nähtävästi nousta. Minä ehätin ennen, otin lakkini pianon päältä ja kumarsin äidille. —Joko sinä nyt menet? kysyi hän, mutta ojensi kuitenkin kätensä. —Johan on aika, sanoin minä, eikä ollut minulla kylläksi ylpeyttä estääkseni alakuloisuutta äänestäni, vaikka ymmärsin, että olisi pitänyt. —No, hyvästi sitten, ja onnea matkalle! Hän toivotti lisäksi terveyttä ja hyvinvointia ja käski tuoda paljon uusia aatteita ulkomailta. —Kuinka paljon, kapsäkinkö täydeltä?—Ja minä koetin vivahduttaa ääneni katkeran ylenkatseelliseksi. —Terve sitten, voi hyvin, elä paksusti, ja niinkuin oli puhe, kirjoita nyt kaikenlaista, virkkoi veli, pudistaen pois vetelyytensä, joka oli minua koko illan kiusannut. Anna oli istunut heidän välillään. Minä olin käynyt hänen ohitsensa äidistä veljeen. Tahdoin, että hänen kädenpuristuksensa olisi viimeinen lähtiessäni kotimaasta. —Hyvästi… —Hyvästi, onnea matkalle. Kuinka kuivasti, virallisesti ja kylmästi hän sen sanoi! Kuinka veltto ja kaikkea tunnetta vailla oli hänen kädenantinsa! Kun muut tulivat minua saattamaan eteiseen, jäi hän saliin sulkemaan pianoa, jonka ääressä hän oli istunut illan hämärässä haaveksien, kun minä tulin. Olin kuullut soiton käytävään ja kuunnellut sitä hetken aikaa oven takana, hengästyksissäni ja sydän kolkuttaen.
Text from Project Gutenberg, public domain.