Jumalainen näytelmä
Elämänsä keskivaiheilla runoilija eksyy synkkään metsään ja löytää itsensä pimeydestä, jossa kolme petoa estää häntä nousemasta valoa kohti. Avuksi saapuu antiikin runoilija Vergilius, joka tarjoutuu oppaaksi. Yhdessä he laskeutuvat Helvettiin, kulkevat Kiirastulen vuoren kautta ja kohoavat lopulta Paratiisiin. Matkalla Dante kohtaa lukemattomia kuolleiden sieluja — kadotettuja, katuvia ja autuaita — jotka kärsivät tai riemuitsevat tekojensa mukaan. Vergiliusta seuraa myöhempänä oppaana Beatrice, jota kohti koko vaellus kurkottaa.
Teos on keskiajan suurin runoeepos ja koko länsimaisen kirjallisuuden kulmakiviä. Se kuvaa ihmissielun matkaa synnistä ja eksymyksestä kohti puhdistumista ja jumalallista rakkautta, kietoen yhteen teologian, filosofian, politiikan ja oman aikansa ihmiskohtalot. Danten näky oikeudenmukaisuudesta, vapaasta tahdosta ja lunastuksesta puhuttelee yhä. Eino Leinon klassinen suomennos välittää alkutekstin ankaran kauneuden ja hartaan mahtipontin.
How it begins
Tämän runoteoksen käännös on toimitettu Brunone Bianchin julkaiseman ja selittämän »Divina Commedian» yhdennentoista painoksen mukaan, joka ilmestyi Firenzessä v. 1896, Successori le Monnier'in kustannuksella. Selityksiin nähden on seurattu pääasiallisesti Otto Gildemeisterin erinomaisen saksankielisen käännöksen neljättä painosta vuodella 1905, ilmestynyt J.G. Cottan kirjakaupan kustannuksella. Loppusoinnut, joilla suomentaja oli työnsä alottanut, ovat jätetyt pois osaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi ja sananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivat teoksen runollista arvoa saati sitten sen hartautta ja vakavaa mahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielen muiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon, riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuutta tulkitsemaan. Tämä on ollut myös »Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahaston» kaunokirjallisen osaston mielipide. Mainitun rahaston puolesta on käännöksen tarkastanut toht. Oiva Tallgren , jonka monista tunnollisista, sattuvista ja mitä herkimmällä tyyliaistilla tehdyistä huomautuksista täten pyydän lausua sulimmat kiitokseni. Saman kiitoksen pyydän osottaa Edistämisrahaston kaunokirjalliselle osastolle kokonaisuudessaan, etenkin sen jäsenille prof. O.E. Tudeerille , toht. E.A. Tunkelolle ja Juhani Aholle , jotka kukin ovat osia tästä käännöksestä tarkastaneet ja sen suorittajaa erinäisillä huomautuksilla opastaneet. Helsingissä 17 p. kesäk. 1912 EINO LEINO JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI Ensimmäinen laulu Elomme vaelluksen keskitiessä[1] ma harhaelin synkkää metsämaata[2] polulta oikealta poikenneena. Ah, raskasta on sanoa kuink' oli tuo salo kolkko, autio ja sankka! Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy. Ei kaameampi itse kalma liene; mut koska hyvää myös ma löysin sieltä, kuvata muutkin tahdon tapaamani.
Text from Project Gutenberg, public domain.