Kertomuksia III
Kertomuksia III kokoaa Josefina Wettergrundin – kirjailijanimeltään "Lea" – lyhytproosaa ja runoja, joissa elämää tarkastellaan iloisin ja veitikkamaisin katsein. Kokoelman avaa esipuhe, jossa Wilh. von Braun esittelee nuoren kirjailijattaren ja muistelee tämän kouluaikaista kekseliäisyyttä. Ensimmäinen kertomus seuraa Kulkuri Sveniä, kuljeskelevaa soittoniekkaa, joka ei säännöllistä työtä tee vaan harhailee paikasta toiseen tuohitorvineen. Tanssisävelillään hän hurmaa erityisesti Blekingin nuoret ja avaa soitollaan niin nuorten kuin vanhustenkin sydämet. Tarinat liikkuvat tällaisten omalaatuisten hahmojen ja arkisten kohtausten ympärillä, leikillisen ivallisina ja lämminhenkisinä.
Teoksen keskeisiä teemoja ovat vapaus, taiteen lumovoima ja tavallisen kansan elämä, joita kuvataan huumorin ja inhimillisen myötätunnon sävyttäminä. Wettergrund pilkkaa hyväntahtoisesti ihmisten heikkouksia kääntäen katseensa kuitenkin ennen kaikkea elämän valoisaan puoleen. Kokoelma on merkittävä esimerkki 1800-luvun suomalaisesta naiskirjallisuudesta ja sen vapautuneesta, koomilliseen taipuvaisesta kielenkäytöstä, joka erottui aikansa vakavamielisestä romaanituotannosta.
How it begins
Aikana, jolloin kauniimpi sukupuoli sekä meillä että ulkomailla melkein yksinomaan on ottanut kaunokirjallisuuden haltuunsa, ja naiskirjailijat vuosittain vedenpaisumuksen tavoin täyttävät kaikki paikat ikävillä ja tekopyhillä romaanipostilloilla, on todellakin ilahduttavaa tutustua nuoreen kirjailijattareen, joka tarkastelee elämää iloisin ja veitikkamaisin katsein ja leikillisellä kynällä kuvaa näkemäänsä sekä hyvää että pahaa, kuitenkin kiinnittäen huomionsa pääasiallisesti edellisen puoleen. Tälläinen kirjailijatar nyt lähettää ensikerran teoksensa julkisuuteen, suoden minulle kunnian hankkia niille kustantajan, koska hän itse, syrjäisellä maaseudulla asuen, ei ole ollut tilaisuudessa tutustua maan kirjailijoihin, jotka paremmin tämän luottamuksen ansaitsisivat, ja ainoastaan kustantajan erityisestä pyynnöstä rohkenen tähän siis esipuheen laatia, varmasti kuitenkin tietäen, ett'ei se mainitun teoksen arvoa enennä. Mutta tutustuttaakseni yleisöä itse kirjailijattareen, tahdon kertoa erään vähäisen muiston. Kun minä monta vuotta sitten oleskelin Carlshamn'issa, olin tilaisuudessa joka päivä ikkunastani näkemään kuinka tuossa kahden tienoossa kokonainen liuta tyttökoululaisia kokoontui kadulle piirittäen erään kirkassilmäisen, punaposkisen toverinsa, joka heille aina näytti pitävän pitkiä puheita, säestäen sanojaan vilkkailla liikkeillä, ja herättäen kuulijoissaan mitä sydämellisintä iloa ja naurua. Muuan ystäväni, joka kerran käydessään luonani sattui näkemään tuon ryhmän, selitti minulle, että tyttö tuossa keskessä oli koulun teräväpäisin oppilas, sekä kertoi hänen kirjoitelleen koko joukon runoja ja pikku novelleja, joista useimmat olivat sisällöltään leikillisen ivallisia ja kuten tavallista kirjailijoilla, jotka vielä koulupenkillä istuvat, kohdistui niissä iva pääasiallisesti opettajiin, opettajattariin ja naurettaviin tovereihin.
Text from Project Gutenberg, public domain.