Maailman lyriikkaa: Runosuomennoksia
Maailman lyriikkaa: Runosuomennoksia on antologia, joka kokoaa yhteen eri kansojen ja aikakausien runoutta suomeksi käännettynä. Kokoelma kuljettaa lukijan vanhan idän henkisistä teksteistä eteenpäin: alku ammentaa intialaisesta Bhagavadgitasta, jossa Krishna opastaa Arjunaa kuolemattoman sielun, velvollisuuden ja sisäisen tyyneyden tiellä, ja jatkuu muun muassa muinaisegyptiläisellä aurinkohymnillä, joka ylistää auringonjumalaa kaiken elämän alkulähteenä. Runot etenevät kulttuurista ja kielestä toiseen, suomalaisen runokielen muotoon valettuina.
Teos avaa ikkunan ihmiskunnan yhteisiin peruskysymyksiin: elämään ja kuolemaan, kohtaloon, jumaluuteen ja siihen, mikä ihmisessä on katoavaa ja mikä iäistä. Sen merkitys on sekä sivistyksellinen että kielellinen — se tuo vieraiden kansojen klassisen lyriikan suomalaisen lukijan ulottuville ja osoittaa, että runon kautta etäisetkin kulttuurit puhuttelevat samoista inhimillisistä aiheista. Kokoelma on samalla osoitus suomennostaiteen kyvystä tavoittaa alkuperäisten runojen henki ja sointi.
How it begins
Sa suret niitä, joit' ei tule surra, ja tyhmän puheen koetat koristaa sanoilla lainaviisauden. — Viisaat ei itke kuolemaa, ei elämää. Ei ollut aikaa, jolloin en ma, et sa, ei nämä ruhtinaat ois eläneet, ei milloinkaan tuo hetki myöskään koita. Kun sielu, ruumiin herra, elänyt on lapsest' elonsa ain kuoloon asti, niin toiseen ruumiiseen hän silloin siirtyy; mies viisas murhetta ei tuosta tunne. Oi Kuntin poika! aine aiheuttaa niin kuumuuden kuin kylmän, riemun sekä tuskan; — tyynesti niiden vaihtelut sa kestä! Sa miesten ruhtinas, — on kuolottomuus vain häntä varten, jot' ei nämä vaivaa, ken mielin tyynin kantaa riemun, tuskan ja kestäväinen on. — Mi turhuutta on, itsessään sill' ei mitään olemusta; todellinen ei olemasta lakkaa. Ken olioiden olemuksen näkee, myös tämän tietää. Tietää, että SE jokaista luomaansa on voimakkaampi, ett' Ainoaa tuot' ei voi tuhota. On kuoloton ja ääretön tuo Ainut ja iät elää Se; — vain muodot vaihtuu ja kuolee; — niinpä sodi, Bharata! Ken uskoo, että murhata voi henki, tai tulla murhatuksi, erehtyy. Se tappaa ei voi, eikä voi sit' tappaa. Se synny ei, eik' kuole; olemass' on se, eikä koskaan katoo: syntymätön, ainainen, iäinen ja katoomaton, se kuole ei, vaikk' kuolon sais sen ruumis. Ken tuntee tämän katoomattoman, mi syntymättä, kulumatta koskaan siks jää, mik' on , — ken tuntee tään ja uskoo sen surmaavan, tai itse saavan surman?
Text from Project Gutenberg, public domain.