Levottomia unia
Levottomia unia kokoaa Edith Södergranin runoutta suomeksi, Tulenkantajat-ryhmän julkaisemana valikoimana. Teos johdattaa lukijan raivolalaisen runoilijan maailmaan: sairaana, köyhänä ja eristettynä eläneen naisen, joka sairashuoneensa seinien sisäpuolella uneksi lunastavansa maailman muutamien valittujen sielujen avulla. Esittelevä saateteksti piirtää kuvan hänestä ihmisenä — pörröhiuksisesta, kuunvalonhohteisin silmin katsovasta neromaisesta hahmosta — ja avaa runojen taustaa. Itse runot puhuvat puista elävinä olentoina, villiytyneestä puutarhasta ja kosmisista näyistä, jotka orastivat kärsimyksen maaperästä kuin hehkuvat kukat erämaan hiekasta.
Kokoelman keskeisiä teemoja ovat lannistumaton elämänuskallus, yksinäisyys, luonnon henkisyys ja taistelu heikkoutta vastaan. Leikillinen, ylimielinen ja riemullinen sävy yllättää, kun tietää, miten sairas runoilija itse oli. Södergran oli uuden sukupolven airut, joka uudisti sekä suomen- että ruotsinkielistä lyriikkaa ja vaikutti koko pohjoismaiseen runouteen. Aikoinaan pilkattuna mutta sittemmin tunnustettuna hän kuuluu modernin runouden uranuurtajiin, joiden jumalkipinä yhä sytyttää lukijoiden mielet.
How it begins
On harvinaisen riemullista, että "Tulenkantajat" aloittavat kustannustoimintansa julkaisemalla valikoiman Edith Södergranin runoja. Edith Södergran oli meillä Suomessa uuden sukupolven airut. Meidän nuori runoutemme, sekä suomen- että ruotsinkielinen, on huomattavissa määrin saanut vaikutuksia häneltä. Hän edusti ensimmäisenä sitä uutta henkeä, sitä lannistumatonta elämänuskallusta, joka nyt on nuoren polven johtotähtenä. Alussa häntä pilkattiin ja häväistiin, niinkuin tuskin ketään runoilijaa ennen häntä on Suomessa pilkattu. Mutta nuoriso uskoi jo silloin hänen nimeensä, pieni kannattajajoukko kertyi hänen ympärilleen. Tuo joukko on vuosi vuodelta kasvanut, hänen runoutensa on tullut laajemmissakin piireissä tunnetuksi, sen maine on kulkeutunut kotimaan rajojen ulkopuolellekin. Ruotsissa ovat myös vanhemman polven edustavimmat arvostelijat, kuten tri John Landqvist, antaneet hänen runoudelleen vilpittömän tunnustuksensa, vieläpä pitäneet sitä huomattavimpana ilmiönä nykyajan pohjoismaisessa lyriikassa. Tie tulevaisuuteen on avautunut hänen runoudelleen. Hänen laulunsa on saanut vastakaikua ihmisten sydämissä, hänen runoutensa jumalkipinä on sytyttänyt tulen ihmisten mieliin. Aavistamme jo nyt, kuusi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ettei hän turhaan yksinäisyydessään uneksinut tulevasta tehtävästään: muovailla, muovailla ihmisten suuren joukon riemuksi jumalille. Edith Södergran oli niin erikoinen ilmiö, että hänen runouttaan on vaikea täydellisesti ymmärtää, jollei tiedä mitään hänestä ihmisenä. Edith Södergrania ei ole helppo kuvata, sillä hän oli aivan toista laatua kuin me tavalliset järki-ihmiset, häneen eivät mitkään sovinnaiset mittapuut sovellu. Hän oli mielikuvituksen lemmikki, lapsi ja nero, oikullinen ja leimahteleva kuin lieska, luoksepääsemätön ja epämääräinen kuin satuprinsessa. On ylivoimainen tehtävä kuvata häntä.
Text from Project Gutenberg, public domain.