Voittojen päiviltä
Vuonna 1618 Pragissa protestantit nousevat kapinaan katolista keisaria vastaan ja heittävät neuvosherrat linnan ikkunasta — niin alkaa kolmikymmenvuotinen sota, joka tulen ja nälän kourissa runtelee Saksanmaata vuosikymmeniä. Heidenstam johdattaa lukijan tämän myllerryksen keskelle: vanheneva keisari Mattias rukoilee suvaitsevaisuutta, kun taas voimakas Ferdinand vannoo hävittävänsä kerettiläisyyden juuriaan myöten. Pohjolasta nousee Ruotsin nuori kuningas Kustaa Aadolf, joka uudistaa sotataidon ja valtakuntansa ja palaa halusta suuriin tekoihin. Pragin palatsissa väijyy synkkä, kelmeä mahtimies, jonka edessä koko hovi vaikenee.
Teos kuvaa uskonsodan raakuutta ja sitä, kuinka vapaudenkaipuu ja uusi aika murtautuvat esiin vanhan vallan kahleista. Sen ytimessä on kysymys ihmisen oikeudesta tutkia ja uskoa vapaasti. Heidenstamin eloisa, kuvarikas kerronta tekee historiasta elävää ja näyttää, miten suuret sankarit ja kohtalot muovaavat kokonaisten kansojen tulevaisuutta.
How it begins
Böhmin puutarhojen ja vuorten välissä oli upea Prag muureineen ja torni tornin vieressä. Böhmi luettiin silloin keisarin perintömaihin, mutta linnan aarteiden joukossa linnanmäellä säilytettiin vielä vanha böhmiläinen kuninkaankruunu. Kukkulaisia vuoria verhosivat viinitarhat ja vuorien sisuksissa oli kultaa ja hopeaa. Ja kansa piti kiinni itsenäisyydestään ja vapaudestaan. Vaikka Pragin kadut kiemurtelivat keskiaikaisen käyrinä ja vaikka kaupunginsilta oli reunustettu vanhanaikaisilla pyhimystenkuvilla, puhalsivat raittiit tuulet mielissä, ja siellä asui monta protestanttia. Eräänä toukokuun päivänä 1618 kokoontuivat protestantit, loukkaantuneina ja kapinallisina, sillä katolinen keisari oli suljetuttanut pari heidän kirkoistaan. "Me olemme vapaita miehiä ja vapaa on meidän uskomme", kuului joukosta, joka meluten ja huutaen pyrki linnaan. Siinä oli sekä sotureita että kauppamiehiä, ja kaikilla heillä oli aseita. Vakavat, mustasukalliset herrat, jotka kulkivat etumaisina, menivät saliin keisarillisten linnanherrojen luokse niin monen seuraamana, kuin mukana saattoi tunkeutua. Siellä kuohahti heidän sisunsa heidän kiistellessään. Tuhlaamatta enempää sanoja he tarttuivat kahteen kauhistuneeseen neuvosherraan ja yhteen kirjuriin käsistä ja jaloista ja heittivät kaikki kolme ulos suoraan kolmannen kerroksen ikkunasta. He kieriskelivät ilmassa koivet oikoisina. Heidän allansa oli kokonainen kahdenkymmenenkahdeksan kyynärän syvyys linnanhaudan pohjaan saakka. "Näin laaditaan lakia vanhan böhmiläisen tavan mukaan", huusivat protestantit ja pistivät ulos päänsä, katsoakseen, miten matka päättyisi. Mutta neuvosherrat, jotka olivat sattuneet putoamaan keskelle suurta rikkatunkiota, olivat pian taas jaloillaan ja juoksivat, minkä koivet kannattivat. Protestantit ampuivat muutamia laukauksia heidän jälkeensä, mutta osuivat vain heidän takkeihinsa, eivätkä pakolaiset viivytelleet rientäessään keisarin luokse kertomaan mustelmistaan.
Text from Project Gutenberg, public domain.