Työmiehen vaimo
Minna Canthin näytelmä "Työmiehen vaimo" alkaa Riston ja Johannan häistä, joissa kaikki näyttää onnelliselta. Johannalla on säästöjä pankissa, mutta Risto ottaa heti vaimonsa vastakirjan haltuunsa. Pian avioliiton todellisuus paljastuu: Risto juopottelee, tuhlaa Johannan rahat ja jättää perheensä puutteeseen, kun taas vaimolla ei ole lakiin perustuvaa valtaa omaan omaisuuteensa. Sivujuonteena kulkee mustalaistaustaisen Homsantuun kohtalo, jonka Risto on pettänyt ja hylännyt. Lopulta kärsineiden naisten tiet kohtaavat traagisella tavalla.
Teos on suomalaisen realismin merkkiteos ja terävä yhteiskunnallinen puheenvuoro. Canth nostaa esiin naisen oikeudettoman aseman avioliitossa, naimisissa olevan vaimon omaisuuden suojan puutteen sekä juoppouden tuhoavat seuraukset. Näytelmän kuuluisat loppusanat – "Lain ja oikeuden mukaan" – jäivät elämään aikansa yhteiskunnallisen keskustelun symbolina. Yhä edelleen teos puhuttelee kuvauksellaan vallasta, köyhyydestä ja siitä, miten yhteiskunnan rakenteet voivat murskata yksilön riippumatta tämän omasta tahdosta.
How it begins
Riston ja Johannan häähuone. Oikealla ovi sivuhuoneeseen, vasemmalla ikkuna. Perällä ovi porstuaan. Huudetaan: »Morsian ulos!» Esirippu nousee. Johanna seisoo morsiuspuvussa ikkunan edessä; Katri ja Laura näyttävät valkeata molemmin puolin. Vappu seisoo etunäyttämöllä oikealla. Taempana: Risto, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, Lotta, Liisa, Leena-Kaisa ja Anna-Maija ym. häävieraita. Ikkunan takaa kaikuu eläköönhuutoja. RISTO. Mitä mietitte, Vappu? Eiköhän olisi hauskaa sentään olla tuolla kohdalla. VAPPU. Morsiamenako? RISTO. Niin juuri. Kun vielä noin kunnioitetaankin. Seuratkaa pois Johannan esimerkkiä ja ottakaa itsellenne mies tekin. VAPPU. Enpä hänestä ole millänikään. RISTO. Mutta minkätähden ei? Teille niitä kumminkin on tarjolla sulhasia kuin kirjavia kissoja. Mikä arveluttaa? VAPPU. Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä. RISTO. Te olette liian varovainen. VAPPU. Parempi katsoa kuin katua. ( Eläköönhuutoja kaikuu uudelleen. Johanna nyökäyttää iloisesti päätänsä .) JOHANNA. Näettekö tuota tyttöä, joka on kiivennyt ylös aidalle kadun toisella puolen. KATRI. Tuotako, joka tuolla kuutamossa seisoo ja niin armottomasti huiskii käsillään? Ihme ja kumma, ettei hän keikahda sieltä alas nurin niskoin. JOHANNA. Eikö se ole Homsantuu? KATRI. Toden totta. Hän se on. LAURA. Aivan selvästi. Jo minäkin hänet tunnen. LOTTA. Homsantuuko tuo? Ei ikipäivinä. Homsantuuta ei ole nähty kaupungissa puoleen vuoteen, mistä hän nyt sitten niin äkkiä olisi tuohon pyrähtänyt. JOHANNA. Sitä en tiedä, mutta hän se vain on. Lähetä, Katri hyvä, joku käskemään häntä sisään. KATRI. Älähän nyt. Homsantuutako sisään? Semmoisissa ryysyissä, kun hän luultavasti on. JOHANNA.
Text from Project Gutenberg, public domain.