Sylvi; Kovan onnen lapsia
Sylvi; Kovan onnen lapsia on Minna Canthin näytelmä, jonka keskiössä on nuori Sylvi, lapsenkaltainen vaimo, jonka paljon vanhempi puoliso Aksel on aikoinaan ollut hänen holhoojansa. Avioliitto perustuu hellittelyyn ja alistukseen, jossa Sylviä kohdellaan kuin lemmikkiä eikä tasavertaisena ihmisenä. Kun nuoruudenrakkaus palaa hänen elämäänsä, herää intohimo, joka murtaa hauraan onnen kulissin. Näytelmä etenee kohti traagista loppua, jossa Akselin pöydällä lojuva strykniini saa kohtalokkaan merkityksensä ja Sylvi ajautuu tuhoon.
Teos käsittelee naisen asemaa, kasvamatta jäänyttä yksilöä ja avioliittoa, joka tukahduttaa sen sijaan että kehittäisi. Canth kysyy, kuka kantaa vastuun, kun ihmistä on kasvatettu vastuuttomaksi lapseksi. Yhteiskunnallisesti terävänä realistina hän nostaa esiin holhouksen ja vallan epätasapainon sukupuolten välillä. Sylvi on järkyttävä kuvaus siitä, miten rakkauden varjolla riistetään toiselta mahdollisuus tulla aikuiseksi ja vastata teoistaan.
How it begins
(Suuri, hyvin sisustettu huone. Takana kaksi ovea, joista oikeanpuolinen, raskailla, avatuilla esiripuilla varustettu, vie eteiseen, ja toinen, jonka esiriput ovat alhaalla, makuuhuoneesen. Ovien välissä on alkoovi, jonka uutimet myöskin ovat alhaalla. Vasemmalla sivuseinällä ovi ruokasaliin, oikealla seinällä suuri peili. Etehisessä näkyy oikealla ovi, joka vie ulos porstuaan, sekä perällä ikkuna, jossa on valkoiset uutimet ja jonka edessä on ruukkukasveja. Etualalla on pyöreä pöytä, ympärillä tuolia sekä kiikkutuoli vasemmalla. Nurkassa oikeaan on suuri kirjoituspöytä. Vastaisessa nurkassa sohva ja pieni pyöreä pöytä.) AKSEL (istuu kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa). SYLVI (pistää päänsä makuuhuoneen oviverhojen välistä). AKSEL. Kuka siellä? SYLVI. Arvaapas! AKSEL (keskeyttämättä työtään). Eihän se vaan liene minun pikku kissimirrini? SYLVI. Se se on. AKSEL. Katsos vaan! Mitähän kissimirri sitten tahtoisi? SYLVI. Saako tulla sisään? AKSEL. Ei millään ehdolla. Ei ole aikaa. SYLVI. Pikkuruisen vaan. Hiukan verran, Aksel. Minulla olisi vähän asiaa. AKSEL. Mitä asiaa? Jotakin hirveän tärkeätä, varmaan. SYLVI. Hirveän tärkeätä. AKSEL. Ihanko todella? (Kääntyy.) No, pitänee hänet nyt sitten päästää silmänräpäykseksi. Ei—odotapas. Lupaako pulmunen olla kiltti? SYLVI. Kyllä, hyvin, hyvin kiltti. AKSEL. Lupaako hän myöskin mennä tiehensä kahden minuutin kuluttua? SYLVI. Ihan varmaan. AKSEL. Ehkäpä hän sitten saa tulla. Ei, ei,—seis! Katsotaan ensin kelloa. No—jahka minä nyt luen kolmeen, sitten vasta saat juosta sisään. Yks'!——ei vielä——kaks'——pysy paikoillasi, kuule——no, no, ei askeltakaan, sanon minä——kolme! SYLVI (juoksee hänen syliinsä). AKSEL. Vai niin! Vai on minun pikku lintusellani niin tärkeätä sanottavaa?
Text from Project Gutenberg, public domain.