Suomalaisen kirjallisuuden historia I: Kalevala
Julius Krohnin teos on ensimmäinen osa suomenkielisen kirjallisuuden historiaa ja keskittyy kokonaan Kalevalaan. Helsingin nais-akatemiassa pidetyistä luennoista kasvanut tutkimus tarkastelee kansalliseepostamme kahdelta suunnalta: sen kaunotieteellistä arvoa taideteoksena sekä sen syntyhistoriaa. Krohn käy läpi runovarat, vertailee Kalevalan aiheita muiden kansojen taruihin ja arvioi Lönnrotin osuutta runojen kokoamisessa, järjestämisessä ja täydentämisessä. Vuosien työ ja tutkimustavan perinpohjainen muutos viivyttivät teoksen valmistumista aina vuoteen 1885 saakka.
Teos on uraauurtava: se laskee perustan suomalaiselle kansanrunoudentutkimukselle ja runojen leviämisen vertailevalle tarkastelulle. Krohnia kantaa syvä isänmaallinen vakaumus — usko siihen, että suomalaisen kansallishengen hiljainen sydämentykytys elää köyhimmissäkin oloissa ja että Kalevala kohoaa kirjallisuutemme yli satalatvaisena tammena. Kirjoittaja ei tavoittele lopullista totuutta vaan toivoo herättävänsä suurempaa intoa kansamme vanhan ikiperinnön tutkimiseen. Siinä on teoksen pysyvä merkitys: se yhdistää tieteellisen tarkkuuden ja rakkauden kansan henkiseen perintöön.
How it begins
Lukuvuonna 1874-5 pidin Helsingin nais-akatemiassa luentoja suomalaisen kirjallisuuden historiasta, joita varten olin tutkinut Kalevalan niin hyvin kaunotieteellistä arvoa kuin myös syntymishistoriaa. Siinä tämän teoksen alku. Sittemmin, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli julistanut kilpapalkintoja annettavaksi 50-vuotisjuhlansa johdosta, rupesin kirjoittamaan luentoni uudestaan, uudistettuin laveampain tutkimusten perästä. Määrä-ajaksi valmistui ainoasti kaunotieteellinen katsahdus ynnä joku osa vertauksista muiden kansojen taruihin. Työn laveus ja myöhemmin tarpeelliseksi nähty perinjuurinen tutkimustavan muutos, joka taas teki kaikkein runovarain läpikatsomisen välttämättömäksi, ovat sitten viivyttäneet lopullisen valmistumisen tähän saakka. Pitkä, välillä kulunut aika, myöhemmin käsille tulleet uudet runovarat ja varsinkin yllämainittu tutkimustavan muutos ovat tehneet, että olen havainnut koko joukon erehdyksiä 1881 saakka painetuissa arkeissa. Useimmat niistä olen uudesti painattamalla poistanut, mutta muutamat pienemmät ynnä pari myöhempiinkin arkkeihin sattunutta erehdystä ainoasti huomauttanut tähän liitetyssä oikaisuluettelossa. Mitä kaunotieteelliseen osaan tulee, moitittaneen kenties, etten sitäkin ole kokonaan muodostanut käsikirjoitusten perustukselle. Mutta mielestäni on Kalevala nykyisessä muodossansa — annas olla että siihen Lönnrot'inkin käsi on johonkin määrään vaikuttanut — jo niin vakaunut, ettei sitä taideteoksena sovi arvostella muuten kuin juuri tämmöisenään. Paitsi sitä on Lönnrot kokoonsovittaessaan, järjestäessään ja lisiä sekaanpannessaan ainoasti jatkanut ja täydentänyt kansanlaulajain oman työn, samaan henkeen ja tapaan kuin he itse, niin että kaikki on pysynyt tosikansallisella pohjalla. Sitä puutetta suuremmalla syyllä sopinee moittia, ettei tässä ole sanallakaan mainittu vanhan runomittamme synnystä.
Text from Project Gutenberg, public domain.