Rautakorko: Vallankumousromaani
Everhardin käsikirjoituksen muodossa kerrottu Rautakorko on Jack Londonin tulevaisuudenkuva Yhdysvalloista, joka liukuu demokratiasta harvainvallan, »Rautakoron», raakaan diktatuuriin. Tarinaa kuljettaa Avis Everhard, jonka muistiinpanot kuvaavat hänen rakkauttaan vallankumoukselliseen ajattelijaan Ernest Everhardiin sekä työväenluokan taistelua mahtavaa rahaylimystöä vastaan. Kerronta etenee Ernestin kiihkeistä puheista ja luokkataistelun kärjistymisestä avoimeen sortoon, vakoiluun, salaliittoihin ja lopulta verisesti murskattuun Chicagon kapinaan vuosien 1912 ja 1932 välillä.
Romaani on varhainen ja vaikutusvaltainen poliittisen dystopian klassikko, joka käsittelee kapitalismin keskittymistä, sortoa ja vallankumouksen hintaa. London varoittaa, ettei yhteiskunnallinen edistys ole väistämätöntä: oikeudenmukaisuus voi sortua julman vähemmistövallan alle. Teos säilyttää merkityksensä terävänä kuvauksena luokkaeroista, propagandasta ja yksilön rohkeudesta, ja se ennakoi monia myöhempiä totalitarismin kuvauksia kirjallisuudessa.
How it begins
Everhardin käsikirjoitusta ei voi väittää erittäin tärkeäksi historialliseksi asiapaperiksi. Historioitsija huomaa siinä joukoittain erehdyksiä — ei itse tosiasioihin, vaan tulkintaan nähden. Meille, jotka voimme tarkastaa ajassa taaksepäin niitä seitsemää vuosisataa, mitkä ovat kuluneet siitä, kun Avis Everhard laati käsikirjoituksensa, ovat selviöitä ne tapahtumat ja seikat, mitkä olivat hämäriä ja peitettyjä hänen silmälleen. Häneltä puuttui kokonaiskäsitystä. Hän oli liian lähellä niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Vieläpä hän oli vallan sulautunut niihin tapauksiin, joita hän kuvaa. Kuitenkin siitä huolimatta Everhardin käsikirjoituksella henkilökohtaisena asiapaperina on arvaamaton merkitys. Mutta siinäkin suhteessa tapaamme virheellisyyksiä ja puutteellisuuksia, jotka johtuvat rakkauden puolueellisuudesta. Mutta yhtä kaikki me hymyilemme ja annamme anteeksi Avis Everhardille ne sankarilliset piirteet, joilla hän kuvasi miestänsä. Me tiedämme tänä päivänä, että hän ei ollut niin tavattoman suuri ja että hän näytteli koko joukon pienempää osaa aikansa tapahtumissa kuin mitä tämä käsikirjoitus tahtoo uskotella. Me tiedämme, että Ernest Everhard oli harvinaisen luja mies, mutta ei niin tavaton kuin hänen vaimonsa arveli hänen olleen. Hän ei oikeastaan ollut muuta kuin muuan niitä sankareita, jotka maailman kaikissa osissa pyhittivät elämänsä kumoukselle, vaikka onkin myönnettävä, että hän suoritti aivan erikoisen tehtävän siinä, että hän järjesti ja tulkitsi työväenluokan filosofiaa. »Proletaarinen tiede» ja »proletaarinen filosofia» olivat niitä nimityksiä, joita hän siitä käytti, siten paljastaen »maalaisuutensa» — puutteellisuuden, joka oli suoranainen seuraus silloisista ajoista ja jota kukaan ei voinut noina aikoina välttää.
Text from Project Gutenberg, public domain.